fbpx
Ota yhteyttä

Opiskelija äänessä

Työskentelen kolmen korkeakoulututkinnon opiskelun ohessa myyntineuvottelijana, Moment Makerina. Työtä on helppoa tehdä joustavasti opintojen ohella ja se opettaa sitkeyttä ja periksiantamattomuutta. Opiskelun ja työelämän yhdistämisestä tekee helppoa viihtyisä työyhteisö ja -ympäristö, mieluisat kampanjat, helppokäyttöiset työn sujuvuutta edistävät järjestelmät sekä reilut ja joustavat esimiehet.

Työelämässä arvostetaan myyntikokemusta

Monet harjoittelupaikat ja projektiopintomahdollisuudet olen päässyt nappaamaan mainitessani työskenteleväni opiskelun ohessa myyntineuvottelijana. Työelämässä arvostetaan kokemusta myyntityöstä ja asiakaspalvelusta. Se kertoo ihmisestä paljon, että pystyy tasaisen tuloksekkaasti tekemään pitkäjänteistä ja vaativaa työtä.

Harvassa ovat osa-aikaiset työt, joita pystyy yhtä joustavasti tekemään kokopäiväisen korkeakouluopiskelun ohessa ilman, että työn tekeminen häiritsisi opintojen suoritustahtia. Moment Groupilla opiskelija sulautuu kokopäiväisten työntekijöiden joukkoon ja on mainio lisä niin ilta- ja lauantaivuoroissa kuin päivävuorossakin.

Lämminhenkinen ja monipuolinen työyhteisö

Vaikka välillä joutuu työstä olemaan poissa opintojen takia, on aina mahtavaa huomata kuinka iloisena työyhteisö ottaa vastaan töihin palatessa ja kaikki kyselevät kuulumisia. Tuntee olevansa tärkeä osa joukkoa, vaikkei kokopäiväisesti työpaikan arjessa olekaan mukana. Työssä on päässyt lisäksi laajasti verkostoitumaan ja saanut uusia ystävyyssuhteita.

Yksi merkittävimmistä tekijöistä samassa työpaikassa pysymiseen onkin ollut aivan mahtava työyhteisö, jossa työkaverit auttavat toisiaan ja ottavat kaikki työyhteisön jäsenet huomioon päivittäisessä työpaikan arjessa. Työyhteisö koostuu nuorista opiskelijoista eläkkeen kynnyksellä oleviin työntekijöihin ja se jos mikä rikastuttaa työyhteisöä. Toisilla on uunituoretta tietotaitoa opiskelujen kautta ja toisilla työuran tuomaa kokemusta ja viisautta. Laaja skaala eri työ- ja koulutustaustaisia työntekijöitä muodostaa vahvan osaavan työyhteisön, missä opiskelija voi oppia kokeneemmilta työntekijöiltä paljon.

Arvokasta oppia tulevaisuutta ajatellen

Myyntineuvottelijana oppii puhumaan ja neuvottelemaan ihmisten kanssa. Tästä on hyötyä ammatissa kuin ammatissa. Jo nyt huomaan opiskeluissa ja harjoitteluissa jatkuvasti hyötyväni työelämässä opituista taidoista. Uskon, että valmistuttuani tulevassa ammatissani tulen huomaamaan entistä enemmän kuinka työ myyntineuvottelijana opiskeluaikana on muokannut työelämätaitojani monella tapaa ja auttanut minua ammattilaiseksi kasvamisessa myös omilla opiskelualoillani.

Emmi Hämäläinen
Moment Maker


Haluatko meille töihin? Tutustu avoimiin työpaikkoihin tästä >>

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.